Toisessa Kaupungissa

Matkustan viikonlopuksi Toiseen Kaupunkiin. "En oo käynyt siellä koskaan! Täähän on vähän kuin ulkomaille lähtisi!". Hypin joustinsängyllämme jipiitä kuin lapsena pomppulinnassa, jossa myös harhansavuisissa kuvitelmissani kerron sinulle meidän tavanneen toisemme aikoinaan, kultaisella 80-luvulla. "Se oli sellanen keltanen jaffapullolinna. Meidän päät kolahti yhteen ja mä katoin sua silmiin, mut sit me vaan jatkettiin pomppimista eikä tutustuttu vielä".

Ystäväni vastaanottaa minut lämpimin halauksin asemalaiturilla. On jo myöhä. Kävelemme käsikynkkää sisätiloihin päihtymään emmekä poistu sieltä koko yönä. Juomme erivärisiä drinkkejä, poltamme erinäisiä savukkeita, nauramme, itkemme, tanssimme kunnes simahdamme. Seuraava aamu alkaa mansikkamargaritalla ja ilta jatkuu paikallisbaarissa. Minä sammuilen pöytiin ja katupuskiin ja olen aivan rappiolla. Ystäväni pelastaa minut kerta toisensa jälkeen ja raahaa lopulta pehmeään sänkyyn keittiön pöydän alta. Minua hävettää niin, kun muistiani virkistetään taas uudella aamiaisella, mutta kaikkien mielestä olen vain kovin suloinen. "Eihän tän näin pitäis mennä, että loman pääasiallinen tarkoitus on perseet olalle", koitan sivistellä, mutta minulle vastataan lohduttavasti: "höpönlöpön, just niin sen täytyy mennä!". Ja minä olen onnellinen, etteivät ystäväni ole koukkupikkurillisiä ja kuivia akateemikkoja, vaan juuri minun aaltopituuttani.

Kun palaan kotiin, sinä kysyt, millaista ulkomailla oli. Huomaan muistavani kaupungin kartasta vain koirapuiston ja lähikaupan. Kerron pelkistetysti, kuinka ihanalta tuntui juoda Baileysiä niiden kaikkien kurjien kopioiden jälkeen, kuinka mahtavalta krapula-aamut ystävien kanssa kippurassa, ja kuinka vaan kaiken sen jatkuvan sosiaalisuuden keskellä silti opin itsestäni uutta: ehkä en olekaan niin yksinäinen susi.